OTA OPAS JA KOET ENEMMÄN!
Joensuun matkailuoppaat tuntevat kaupungin ja sen tarinat, historian ja persoonat. Tiesitkö, että Joensuu oli 1800-luvulla Suomen kansainvälisen kaupan keskuksia, kauppalaivat kulkivat Pietariin ja Välimerelle saakka. Kauppa siivitti Joensuusta elävän ja modernin kulttuuri- ja koulutuskaupungin. Matkaan mahtuu monta tarinaa.
Matkailuoppaat ovat räätälöineet teemallisia kävelyopastuksia, joilla tutustutaan ydinkeskustan historiaan sekä maistellaan paikallisia herkkuja. Pyörällä ja bussilla liikumme laajemmin, muun muassa sotien ja sahateollisuuden historiaan perehtyen. Opastamme myös Pohjois-Karjalan museossa ja Taidemuseo Onnissa, joissa molemmissa on tasokkaiden peruskokoelmien lisäksi vaihtuvia näyttelyjä.
Ryhmille räätälöimme reitin ja tarinat toiveiden mukaan. Opastamme suomen kielen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, espanjaksi, venäjäksi ja japaniksi. Olemme Suomen Opasliiton auktorisoimia paikallisoppaita Joensuussa ja toivotamme ilolla ja ylpeydellä kylään meille niin rakkaaseen Joensuuhun!
Ajankohtaista
Päivitämme tähän yhdistyksen ajankohtaisia kuulumisia ja tietoja opastuksista, joita ei tarvitse erikseen tilata. Näin voit osallistua ilman ryhmää, yksin tai kaverin kanssa.
Nyt ajankohtaista ovat alkavan kesän opastukset. Lisäksi aina on ajankohtaista herkutella, yhdellä kierroksella tutustut Joensuun lisäksi neljän laadukkaan kahvilan ja ravintolan parhaisiin eväisiin!


Kesän opastetut kierrokset
Kesällä 2023 Joensuun Matkailuoppaat ry järjestää opastettuja kävelykierroksia yhdistyksen perustamispäivästä 3.6. alkaen joka toinen lauantai aina syyskuun puoliväliin asti. Lisäksi heinäkuussa rokkiviikolla järjestetään useita opastettuja kierroksia suomeksi ja englanniksi yhteistyössä Joensuun kaupungin kanssa.
Kesän vakiolähdöt (kesto noin 1 tunti, 10€/hlö)
la 3.6.2023 klo 14.00 Patsaita ja muistomerkkejä
la 17.6.2023 klo 14.00 Ortodoksinen Joensuu
la 1.7.2023 klo 14.00 Hautakivet kertovat
la 29.7.2023 klo 14.00 Kauppaporvareiden Joensuu
la 12.8.2023 klo 14.00 Ortodoksinen Joensuu
la 26.8.2023 klo 18.00 Iltakävely Ilosaaressa
la 2.9.2023 klo 14.00 Muraaleja ja taideteoksia
Lähtöpaikka: Ortodoksinen Joensuu: Pyhän Nikolaoksen kirkko
Hautakivet kertovat: Sankarihautausmaan portti
Iltakävely Ilosaaressa: Ilosaari
Kaikki muut: Vapaudenpuisto
Rokkiviikon opastetut kierrokset
Rokkiviikon opastukset alkavat VisitJoensuun matkailuneuvontapisteeltä Joensuun torilla. Ne järjestetään yhteistyössä Joensuun kaupungin kanssa.
Muraaleja ja taideteoksia pyöräillen - opastettu pyöräilykierros
to 13.7.2023 klo 12.00 suomeksi + englanniksi klo 15.00Kesto 2 tuntia, hinta 20€/hlö
Kauppaporvareiden Joensuu – opastettu kävelykierros
pe 14.7.2023 klo 13.00 suomeksi + klo 14.00 englanniksiKesto 1 tunti, kierroksen tarjoaa VisitJoensuu.
Arkkitehtuurin helmiä Joensuussa - opastettu kävelykierros
la 15.7.2023 klo 13.00 suomeksi + klo 14.00 englanniksiKesto 1 tunti, kierroksen tarjoaa VisitJoensuu.
Olemme Kesän avaus -tapahtumassa Joensuun torilla 19.-20.5.2023. Jaamme kesän esitteitä ja vastaamme kysymyksiin. Tervetuloa!


Herkkuja ja historiaa
Houkutteleva tarjotin makupaloja ja paikallishistoriaa on katettu!
Tule maistelemaan parhaita paikallisia herkkuja ja nauttimaan erilaisista tunnelmista! Herkuttelun yhteydessä yrittäjät esittelevät tarjoamansa herkut ja kertovat oman tarinansa. Herkuttelun lomassa kuulet oppaan tarinoita menneiden ja nykyisten sukupolvien Joensuusta - persoonista, Pielisjoen merkityksestä ja sen muuttuneesta ympäristöstä.
Herkkupuoli koostuu alkujuomasta, alkupaloista, kevyehköstä pääruoasta sekä jälkiruoasta, jotka valmistetaan kunnianhimoisilla resepteillä paikallisia raaka-aineita hyödyntäen. Mukana kierroksella on ollut useita paikallisia ravintoloita ja kahviloita sekä Huoneistohotelli Lietsu. Lopullinen kokoonpano valitaan asiakkaan toiveiden ja yhteistyökumppaneiden aikataulujen mukaan.
Tässä mainio ohjelma kaveri- ja työporukalle tahi firman vieraille!Ryhmän vähimmäiskoko: 10 henkilöä
Kesto: 3 tuntia (suositeltu aloitus klo 13-14)
Hinta 65 €/henkilö
Lisätiedot: p. 045 894 7557 tai airiokko@gmail.com
Voit maksaa kierroksen ennakkoon verkkokauppa Doerzin kautta, klikkaa tästä linkistä ->